joulukuu 2015

Mikset ole kertonut?

Kun kirjoitin Valvomo-kirjan, omakohtaisen tarinan unettomuudesta, sain kuulla monilta käsikirjoituksen ennakkoon lukeneilta kommentin: ”Miksi et ole kertonut? Miksi et koskaan sanonut, millaisia kärsimyksiä valvominen on aiheuttanut?”

Kirjoitusprosessin aikana taisin hämmästyä sitä itsekin. Että tällaistako elämäni tosiaan on ollut? Kun kokemukset kirjoitaa sanoiksi ja lauseiksi, näkee itsekin selvemmin ja syvemmälle.

Kirjoitusprosessi opetti minua myös ymmärtämään itseäni. Ei unettomuudesta halua koko ajan puhua. Ei siltikään, vaikka se jäytää jaksamista ja vie elämästä mehut, joskus ihan viimeiseen tippaan saakka. Siitä ei kerta kaikkiaan jaksa puhua, ei aina edes läheisimmille ihmisille.

Yön surkeimmat hetket, pelottavimmat peikot ja ahdistuneimmat huokaukset peittyvät päivän touhuihin. Päivänvalossa huolet asettuvat taas oikeisiin mittasuhteisiinsa. Möröt kaikkoavat, epämääräiset pelot saavat nimen ja niihin löytyy ratkaisuja. Päivällä asiat ovat ihan toisin.

Siksi yöasioista ei tule päivällä puhutuksi. Sitä vain menee ja tekee ja selviytyy – jälleen kerran, vaikka unenpuute kirvelee silmissä, vaikka aivoissa on tahmaa ja vaikka hienomotoriikka on ihan hukassa.

Sillä aina sitä myös toivoo, että seuraava yö olisi parempi. Että nyt kolmen, neljän tai kymmenen huonosti nukutun yön jälkeen seuraisi yksi parempi. Aina uudelleen toivoo, että olisi yhtäkkiä oppinut nukkumaan.

Herkkää unta

Hiljattain Helsingin Sanomissa puhuttiin herkkäunisista. Kerrottiin unettomista, jotka ovat esimerkiksi äänille erityisen herkkiä.

Professori, unitutkija Markku Partinen Helsigin Uniklinikalta kertoo, että herkästi ääniin reagoivat ovat usein kuin jatkuvassa yliviritystilassa. Aivot valmiina toimimaan, koko keho ikään kuin jatkuvassa hälytysvalmiudessa.

Kuulostaako tutulta? Minusta kuulostaa. Juuri tuolta tuntuu, kun yöllä valvoo ja kuulee jokaisen risahduksen, tulipa se oven takaa tai omasta päästä. Silloin aivot käyvät ylikierroksilla, ja rauhoittumisesta ei tule mitään.

Syynä tähän saattaa olla erityisellä intensiteetillä toimiva dopamiiniaineenvaihdunta. Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy muun muassa stressin ja tunteiden säätelyyn sekä mielihyvän kokemuksiin.

Herkkyys aistimuksille ei ole sairaus vaan ominaisuus, joka voi lisätä luovuutta ja herkkyyttä. Yöllä herkkyys kuitenkin saattaa aiheuttaa heräilyä, joka altistaa univajeelle. Unenpuute ei ole hyväksi, mutta unentarve on kuitenkin yksilöllistä. Toiset pärjäävät kuuden tunnin yöunella, toiset tarvitsevat kymmenen herätäkseen virkeänä päivään.

On esitetty teorioita, joiden mukaan herkkäunisuus olisi ollut ihmisen evoluutiohistoriassa arvokas ominaisuus eloonjäämisen kannalta. Herkkäuninen on hyvä leijonavahti, sillä hän herää pelkkään vaaran aavistukseen.

Ja sitten se luovuus: ”Tällaisella ihmisellä on hoksottimet herkässä: hän havaitsee ympäristön tapahtumia paremmin kuin muut. Hän on myös idearikas sekä luova ja huomaa rivien välistä asioita, joita toiset eivät välttämättä huomaa”, sanoo unitutkija Markku Partinen.

Helsingin Sanomien juttu herkkäunisista

Miten unettomia hoidetaan?

Joulukuussa tapahtui unettomuuden hoidossa iso muutos. Silloin tuli voimaan päivitetty Käypä hoito -suositus. Se on asiantuntijatyöryhmän laatima linjanveto, joka ohjaa lääkäreitä ja hoitajia heidän työssään. Saman tyyppisiä suosituksia laaditaan jatkuvasti erilaisien sairauksien hoidosta.

Uudessa hoitosuosituksessa korostuvat unettomuuden lääkkeettömät hoitomenetelmät. Uutta on myös se, että unettomuus luokitellaan nyt ensimmäistä kertaa itsenäiseksi sairaudeksi.

Äkkiseltään nämä eivät ehkä kuulosta suurilta muutoksilta. Mutta ne ovat. Työryhmä on keskustellut linjauksista ja hionut sanamuotoja jopa vuosien ajan. Nyt työ on tältä erää valmis – kunnes sitä taas jonain päivänä on tarvetta muuttaa.

Hoitosuositukset muuttuvat, koska tieto lisääntyy. Esimerkiksi unettomuuden haitoista on saatu viime vuosina paljon uutta tietoa. ”Pitkäkestoinen unettomuus suurentaa monien sairauksien ja tapaturmien riskiä, heikentää toimintakykyä ja huonontaa elämänlaatua”, Käypä hoito -suosituksessa todetaan.

Myös unilääkkeiden käytössä linjaus on muuttunut aiempaan, vuonna 2008 julkaistuun ohjeeseen verrattuna. ”Unilääkkeet pidentävät mutta myös keventävät yöunta. Muun muassa kaikki bentsodiatsepiinit ja niiden kaltaiset lääkkeet vähentävät elimistölle tärkeiden syvän unen ja REM-unen määrää, ja niistä on raportoitu muitakin merkittäviä haittavaikutuksia”, suosituksessa todetaan.

Suositus on niin tuore, että en ole nähnyt sitä kommentoitavan vielä missään julkisesti. Keskustelua herää varmaankin siitä, miten suositusta käytännössä noudatetaan. Lääkkeetöntä hoitoa eli kognitiivis-behavioraalisia terapiamenetelmiä (CBT) on saatavilla vain siellä täällä. Terveyskeskukset ja työterveysasemat tuskin pystyvät ainakaan heti vastaamaan haasteeseen, vaikka unikoulut ja unenhuoltokurssit lisääntyvätkin koko ajan.

On hienoa, että unettomuuden hoidossa on nyt käytössä uusin mahdollinen tieto. Ja sekin on hyvä, että univajeen haittoihin suhtaudutaan nyt entistä vakavammin. Silloin on toivoa, että yhä useampi uneton saa kaipaamaansa apua ja että myös sairauden syyt selvitetään entistä tarkemmin.

Unettomuuden koko Käypä hoito -suositus löytyy täältä.

Miljoonan unettoman tarina

Taaperran talvipimeää katua pitkin kuten kaikki muutkin töihin menijät, kiedon huivia tiukemmin kaulaan ja väistelen autojen roiskuttamaa kuraa. Väsyttää. Nukuttaa. Katselen vastaantulijoita ja ajattelen: joka kolmas heistä (siis meistä) on nukkunut liian vähän.

Ajoittaisesta unettomuudesta kärsii noin 40 prosenttia suomalaisista aikuisista. Se tarkoittaa, että yli miljoona jalakulkijaa, autoilijaa, junassa istujaa, bussia odottavaa ihmistä on nukkunut liian vähän. Kroonisesta, vähintään kolme kertaa viikossa vaivaavasta unettomuudesta kärsii noin 12 prosenttia suomalaisista.

Katselen vastaantulijoita, heidän harmaita kasvojajaan, mustia toppatakkejaan ja kiireistä vaellustaan. Vain lapset jaksavat iloita yöllä sataneesta ohuesta lumenriitteestä. Aikuisista harva jaksaa bussissa jutella, lähes kaikki räpeltävät vaiteliaina kännyköitään.

Unettomuus on lisääntynyt erityisesti työssäkäyvillä aikuisilla, ja naiset kärsivät siitä useammin kuin miehet. Varsinkin talviaikaan unenpuutteen vaikutukset tuntuvat niin kehon kuin mielen tahmeutena. Liikuntaharrastuksiin lähteminen laiskottaa, tekee mieli syödä makeaa ja aamulla väsyttää. Mutta aamuyöstä, silloin kun haluaisi nukkua, silloin vasta valvottaa.

Unenpuutteen ikävistä seurauksista on paljon uutta tietoa. Yhä useampi meistä tietää, että unelle pitäisi antaa riittävästi aikaa. Mutta entä jos ei nukuta? Jos kello 3:47 havahtuu työajatuksiin ja tietää, että tämä yö oli tässä. Stressi on yleisin syy niinsanottuun toiminnalliseen unettomuuteen, joka puolestaan on yleisin unettomuuden laji.

Olin hiljattain seuruessa, jossa oli enemmistö suomalaisia mutta mukana oli myös yksi kiinalainen, yksi kroatialainen, yksi saksalainen ja yksi brasilialainen. Kerroin heille, että juuri sinä päivänä unettomuudesta kertova kirjani Valvomo – kuinka uneton oppi nukkumaan oli lähtenyt painoon.

Meillä sukeutui keskustelu unettomuudesta. Miksi se on niin yleistä? Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaiset kärsivät vaivasta enemmän kuin muut.

Miksi suomalaiset valvovat, joku kysyi. Kerroin, että yleisin syy työikäisten unettomuuteen on stressi. Huolestuneisuus valvottaa meitä öisin.

Silloin brasilialainen nainen avasi suunsa.

– Stressi? Siis MISTÄ te suomalaiset stressaatte? Teillä ei ole – nainen laski sormillaan – saasteita, ei liikenneruuhkia, ei hulluja ampujia pitkin katua. Miksi teillä olisi stressiä? hän kysyi.

Niin, miksi?